Lontoon BETT_2012 tuliaisia

Tampereen edustava ja innokas ryhmä oli neljä päivää tutustumassa Lontoossa huikean suureen BETT-messutapahtumaan. Kaksi päivää oli varattu messuilla kiertelyyn ja kahtena päivänä meille oli järjestetty kouluvierailuja. Itse olin päässyt yhdessä Esa Parkkalin kanssa tähän jaloon messuryhmään Tampereen oppimisympäristöjen kehittämishankkeeseen (Top School) kuuluvan perusopetuksen projektin Diginatiivien etähuoltoa ja hinausapua tiedon valtatiellä (eOppiasema)” vuoksi. Tämä projekti toimii Etäopetuksen koordinointihankkeen alaisuudessa.

eOppiasema—projektin  yhtenä tavoitteena on luoda Klassillisen ja Tammerkosken koulujen yhdistyessä aivan uudenlainen oppimiskeskus koulun opetuspalvelujen ja etenkin erityisen tuen palvelujen yhteistoiminnallisen järjestämisen kehittämiseksi. Hankkeella halutaan hälventää koulujen fyysisen oppimisympäristön raja-aitoja digitaalisessa toimintaympäristössä, luoda opetuksellisia joustoja sekä jakaa opetusresursseja usean koulun kesken.

Kouluvierailut

Kouluvierailujemme kohteet olivat paikallisia public schooleja, jotka eivät sijainneet mitenkään etuoikeutettujen alueella vaan olivat pikemminkin sosio-ekonomiselta rakenteeltaan alhaista tasoa. Koulut olivat molemmat uusia, vasta rakennettuja ja IT-varustelultaan parempia kuin Suomen keskivertokoulut. Kouluvierailuilla ensimmäinen havainto oli, että tällaiset ryhmien vierailut oli tuotteistettu. Meiltä veloitettiin etukäteen sovittu hinta ja vierailut sisälsivät koulun yleisesittelyn, kierroksen, keskustelu- ja kyselyaikaa, aamukahvit tykötarpeineen ja lounaan sekä tietysti esitteitä kansiossa ja kynän, jopa DVD-levyllisen kouluasiaa. Suurella ylpeydellä kummassakin koulussa esiteltiin asioita, jotka olivat meillekin tuiki tavallisia. Hmm.. samalla ylästatuksella mekin voimme alkaa esitellä omia saavutuksiamme kouluissamme, erityisesti sitten, kun eOppiasemamme valmistuu. Vierailuvarauksia siis jo vastaanotetaan! Ja vierailut hinnoitellaan (maltillisesti, mutta ainakin kansainväliset vierailut) ja määritellään jonkun henkilöstöön kuuluvan toimenkuvaan. Tämä oli ensimmäinen tuliainen. 

Redbridge: Loxford High School

Kaikki tässä koulussa ovien availusta ilmastointiin oli tietoteknisesti ohjattua. Koulu oli n. 2000 oppilaan koulu (kasvamassa 3000 oppilaaseen asti) ja laitteistoa oli 2500. Oppilailla oli kaikilla koulupuvut – kuinkas muuten – ja se loikin kokonaiskuvasta tasapainoisen (tasapaksun?), vaikka oppilasjoukko oli etnisesti totisesti monenkirjava. Kouluateriatkin ostettiin ”peukalonkuvalla”, eli sormitunnistimen avulla. Kosketus tunnisti oppilaan ja hänen tunnuksilleen ladatun ateriamaksun. Sivulliset eivät tiedä, onko lataus huoltajien maksamaa vai yhteiskunnan avustamaa. Varsin nokkelaa ja hienotunteista. Tuli mieleen Ilmari Kiannon punaisen viivan ajat, kun peukalonjäljellä tunnistettiin ja toimittiin, ennen lukutaitoa… Mietin, koska saamme Helmi-ohjelmaan palikan, jossa oppilaat voivat luokkaan tullessaan kuitata läsnäolonsa tai myöhästymisensä jne. ja poistuessaan sitten tietysti päinvastoin. Luokkahuoneet Loxfordissa oli sisustettu varsin perinteisellä tavalla, englantilaisten rakastamine kokolattiamattoineen ja suorine pulpettirivistöineen. Ainakin kalusteiden sijoittelu tuki perinteistä frontaaliopetusta.

Suuren osan esittelyajasta sai Fronter-alustan esittely ja pedagoginen käyttö. Statistiikka kertoi, että sisäänkirjautumisissa on tapahtunut huikea nousu viime vuosien aikana, mikä on ollut hallituksenkin tavoite. Loxfordissa korostettiin kovasti sitä, että opettajalla on Fronter-alustassa oiva välinen seurata opiskelijoiden työskentelyä, etenemistä ja oppimista. Oppilasarviointi, välitön palaute ja vuorovaikutus tuntuivat ainakin henkilöstön mielestä olevan oleellista alustan käytössä. Mittaaminen, arviointi ja koulujen luokittelu tulosten perusteella näyttävät olevan suuressa roolissa Britanniassa tälläkin hetkellä. Asia, jonka puuttumisen autuutta suomalaisessa koulujärjestelmässä Pasi Sahlberg käy messuamassa ympäri maailmaa. Valitettavasti emme päässeet jututtamaan Loxfordissa oppilaita, koska osan vierailulle varatusta ajasta seisoimme perilontoolaisessa liikenneruuhkassa. Toinen tuliainen: Opit-alustaa pitää alkaa käyttää monipuolisemmin myös eOppiasemalla ja koko koulussa! 

Käväisin vielä nyt matkalta palattua Loxfordin kotisivuilla, ja siellä oltiin ylpeitä, että juuri heidän koulunsa oli valittu suomalaisten vierailukohteeksi ja erinomaiseksi todettu (http://www.loxford.net/loxford-welcomes-our-guests-from-finland). Koulu oli selvästi ylpeä omasta ”rankkeerauksestaan” ja saavutuksistaan ja kunnian kilpeä kiillotetaan kaikella tavalla. Mutta tokin on onnellista, oikein ja kohtuullista saada olla ylpeä omastaan! 

Mina Patelin (Collabor8 4 Change –organisaatiosta) esitys videokonferenssin käytöstä Britannian kouluissa jäi valitettavasti puuttumaan kiireen vuoksi. 

Microsoft-koulu Kent: New Line Learning Academy

Viimeisenä päivänä ajoimme Kentiin Microsoftin kumppanuuskoulua katsomaan Suomen Microsoftin edustajan Petri Elsilän johdolla. Ihme kyllä koulussa ei mitenkään tuotu esille tätä kumppanuutta! Tietotekniikka oli luonnikasta kuin kynän ja koulupuvun käyttö. Jokaisella oppilaalla oli oma läppäri, joka tungettiin omaan lokeroon latautumaan kirjojen, sisäkenkien ja muun koulutyössä tarvittavan tavaran sekaan. Jos läppärin tahtoi kotiin, siitä piti maksaa jonkinlainen pantti, mutta koulukäyttö oli täysin ilmaista oppilaille. Koulu olikin auki pitkään alkuiltaan, jotta oppilaat saattoivat jäädä sinne tekemään läksyjä ja olemaan vapaasti toistensa kanssa kerhoissa ym. Kouluarkkitehtuuri oli valoisa ja avara ja antoi mahdollisuuden agoratyyppiselle suurryhmäopetukselle, jossa oli läsnä satakunta oppilasta ja 5-6 opettajaa. Keskustelu oli ohjattua, vilkasta ja häiriintymätöntä tilan läpi virtaavista vieraista huolimatta. Suurryhmäopetuksesta siirryttiin keskustelujen jälkeen pieniin syventäviin ryhmiin. Opettajien ja oppilaiden väliset suhteet tuntuivat olevan kiinteät ja luottamukselliset. Oppilaiden ei-toivottuun käytökseen puututtiin tiukasti, ohi kulkiessani todistin muutamaakin ”tulepas tänne oven taakse” –keskustelua. Koulun aulassa oli myös ikkunallinen kotiinsoittelukoppi, jossa puhuteltiin oppilaita ja kenties myös huoltajia (conversation-room). Ihan kuin ennen vanhaan Clasussa karsseri tai nykyään KaKe-koppi.  Oppilasopastajamme olivat mainioita varhaisteinejä ja selvästi ylpeitä ja onnellisia omasta koulustaan. Parasta kuulemma koulussa oli se, että aina on joku aikuinen lähellä ja auttamassa, jos tulee joku pulma eteen. Parasta ei siis ollut se, että jokaisella oli oma tietokone. Kun koneiden ja netin käyttö oppimisessa ja opiskelussa on jokapäiväisen tavallista, se asettuu normaaliin ja terveeseen välineen rooliin kaikkein tärkeimmän, kohtaamisten kautta tapahtuvan inhimillisyyden taakse. Tätä tuliaishavaintoa ei pidä unohtaa. Koulussa oli muutenkin kauniilla tavalla esillä positiivinen kannustus: mietelauseita oli maalattu koulun seinille, oppilaiden saavutuksia tuotiin esille (”Wall of Fame”). Vahva eettinen pohja koulutyölle näkyi sekä henkilöstön puheesta, oppilaiden innostuksesta, osallisuudesta että ilmapiiristä. 

Koulutarkastajan puheenvuoro sen sijaan oli melkoisen tyrmäävä. Joka viikko tarkastaja käy seuraamassa kolmisenkymmentä opetustuokiota ja rastittaa seurantalomakkeelleen opetussuoritusten onnistumisen. Opettajien työtä siis pisteytetään jatkuvasti ja palautetta tulee avoimesti kaikkien kuullen: tarkastaja tilastoi edellisen viikon suoritukset taulukkoon, joka esitetään aina maanantaina aamulla klo 8 kaikille opettajille julkisesti auditoriossa. Melkoista ”kehityskeskustelua” siis, joka ei mitenkään sovellu omaan ajatteluun opettajien henkilökohtaisen kehittämisen välineistöksi. Tästä ei ollut tuliaiseksi. 

Klassillinen ja Tammerkosken koulut ovat mukana myös Tampereen yliopiston hankkeessa Yhteisöllinen koulu, pedagoginen kehittäminen ja työhyvinvointi. Muistaakseni prof. Kai Hakkarainen eräässä seminaarissa sanoi, että tulevaisuudessa koulun pitää perustella, miksi tulla yhteen, kun oppia voi monella muullakin tavalla, missä vain ja miten vain. Mielestäni tässä Microsoftin kumppanuuskoulussa yhteen tulemisen perustelu oli selviö. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, yhteisöllisyyden ja tasa-arvon varmistaminen. Jatkoajatus tähän tietysti: myös etäoppiminen ja laitteistojen hankinta pitää perustella… 

Messut

Ensimmäisen messupäivän jälkeen oli hiukan pettynyt olo, kun en oikein ollut saanut mitään ajatuksia ja ideoita kotimaahan vietäväksi. Messupaikka oli todella massiivinen, huumaava messuhäly ja –hälinä vyöryi päälle. Ohjelmistoa esiteltiin valtavasti, eikä se ollut oikeastaan suomalaisesta näkökulmasta kiinnostavaa, varsinkin kun suuri osa ohjelmista oli Windows-yhteensopimattomia ja tietysti englanninkielisiä. Myös ensimmäinen seminaari, johon olin ennakkoon ilmoittautunut, oli paikalle tullessani jo täynnä. Meitä oli ovella lukuisia pettyneitä, jotka olimme tehokäyttäneet kiertelyyn aikaamme ja tulleet seminaarin ovelle oletettuun oikeaan aikaan ja meidät sitten käännytettiin pois kun sisään olikin päästetty kaikki halukkaat! Olisi ollut järjestäjiltä kaiketi helppo juttu ottaa ilmoittautuneet ensin sisään viivakoodien perusteella ja sen jälkeen päästää ne, jotka eivät olleet ilmoittautuneet. Muutenkin viivakoodejamme skannattiin ahkerasti. Osallistumiseni luentoihin jäi siis hyvin ohueksi. Poikkesin myös Education Leaders-seminaarissa, mutta todennäköisesti valitsin vääriä kuunneltavia luentoja, kun en niistäkään saanut oikein mitään irti. Sellaista juhlapuhejargonia oli opetusministeri Michael Govenkin puhe: kuinka merkittävässä asemassa koulujen rehtorit ja opettajat ovatkaan oppimisen edellytysten luomisessa ja korkean teknologian viemisessä oppimisympäristöihin. Toki, kyllä, triviatiedosta kotiin viemiseksi seuraava tuliainen: tuleekin itsetutkiskelun paikka, olenko esimerkki ja innostaja opettajilleni, kouluyhteisölleni hyvien oppimisedellytysten luomisessa?

 Osuinpa kuitenkin myös iPad-osastolle, jossa esiteltiin mielenkiintoisia sovellutuksia kyseiselle laitteelle. Aloin heti kärsiä iPad-kateudesta ja mielessä vilisi erilaiset kevyet (kannoin työläppäriäni mukana reissussa) mahdollisuudet, joita kyseisillä tableteilla voisi tehdä. Kun en ole paljonkaan tabletteja käsissäni vielä saanut pidellä, en tiedä, onko tämä hinkuni nyt esinehinkua vai sitä, mitä kaikkea kyseisellä laitteella voisi tehdä helpommin ja paremmin. Myös Prometheanin osastolla vietin aikaa, ja siellä vuorovaikutteiset ”kapulat” saattoivat olla muistakin kuin Prometheanin omia: myös kännykät ja tabletit saatiin aktivoitua opetukseen osallistaviksi välineiksi aktiivitaulun kanssa.

 Verkostoituminen

Suomalaiset opettajat, rehtorit ja koulut eivät vielä ole voimallisesti aktivoituneet Facebookissa tai Twitterissä. Syksyllä Hatanpään koulua (Tampere) benchmarkatessamme päätin, että minäkin liityn Twitteriin ja alan seurata ammatillisin intressein siellä olevaa viestiliikennettä. Oma Facebook-elämäni kun on alkanut ja jatkunut henkilökohtaisena, ei-ammatillisena foorumina. Yhdistyvälle koululle olemme kaavailleet omaa Facebook-sivua, jossa sitten tietysti tulee otettua ammatillinen rooli. Twitteriin liittymisen seurauksena olikin todella miellyttävää tavata livenä niitä henkilöitä, jotka ovat jakaneet ammatillista tietoa ja antaneet ajastaan ja osaamisestaan kaikkien käyttöön – pitää vain alkaa seurata heidän jakamistaan! Aluksi Twitteriin liittyessä saattaa olla tietynlaista esiintymisnoloutta, että kehtaanko minä, ei kai minun ajatuksistani tai linkeistäni ole kukaan kiinnostunut (tällaista omakohtaista suomalaista low-statusta!). Kavereiden kannustuksesta on itsetunto kohonnut, oma personal learning environment (PLE) kehittyy ja laajenee. Sosiaaliset mediat ovat nykypäivän talkoita. Jaloa on antaa, kun kuitenkin saa niin paljon enemmän itse siitä saa. Tuliainen: levitän ainakin Twitter-tietoisuutta omiin verkostoihini. Siis: näitä suomalaisia seuraamalla jo pääsee alkuun, nopean poiminnan otannalla kirjoitettuna: @esa_kukkasniemi, @jmanninen, @ilotimo, @saarling, @karirajala, @vainikaisenvesa, @teromakotero, @sariauramo, @matleenalaakso, @eOppiminen, @eOppimiskeskus, @JariKinnula, @hahvenjarvi, @citdon, @jopaakki, @ifalck, @jarsjo, @apuustin, @hponka, @sormuju, @MikkoJoo, @pasi_sahlberg, @vahis, @riikkavai… ja sitten näiden kunkin seuraajista ja seuraamista voi poimia lisää kiinnostavia henkilöitä ja foorumeita.

 Lopuksi

Viime vuosituhannella lapseni alakoulun ympäristötiedon kirjassa oli piirretty kuva koulun käytävästä naulakkoineen ja tavaroineen. Tehtävänä oli kuvan perusteella kertoa esimerkiksi, mikä on oikea paikka takeille ja muille tavaroille. Huokaisin tätä tehtävän typeryyttä ja paperin tuhlaamista moiseen: mieluummin olisin nähnyt oppilaiden menevän sinne käytävään luokan ovesta ulos ja oppivan tekemällä asioita itse ja keskustelemalla. Jopa tekemällä väärin. Onneksi se oli viime vuosituhatta. Tällä vuosituhannellahan me emme onneksi kuvittelekaan tekevämme tietokoneella tai verkoissa sellaisia asioita, joita voi tehdä ja kokea oikeasti. Jos jotain voidaan havaita elämyksellisesti ja yhdessä, siihen olisi ensisijaisesti pyrittävä. Haaveiltava lammikon pikkuötökät luontokoulu Korennossa, neulottava tumput langasta, kokoonnuttava yhteen oppimaan mikä on oikein ja väärin kanssakäymisessä jne. Mutta kun ja jos yhteen tuleminen ei ole syystä tai toisesta mahdollista tai halutaan havainnollistaa aivojen tai verenkierron toimintaa 3D-kuvalla, matkustaa maailman ääriin ja äärettömyyksiin virtuaalisesti, ottaa livekontaktia ystävyyskouluihin muissa maissa jne., tähän kaikkeen ja paljon muuhun TVT tarjoaa rajattomat mahdollisuudet! Vain viisaita opastajia ja ohjaajia tarvitaan tällä ameebamaisella ja loputtomista verkostoista muodostuvalla opintiellä. Viimeinen tuliainen: Toivottavasti kaikessa kehityksessä osaamme mennä oppija, oppiminen ja pedagogiikka edellä eivätkä laitteiden hienous ja business-ajattelu sokaise.

 *~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Marketta Kauhanen  @MarkettaKoo
rehtori
Klassillinen koulu
0400 305 661
faksi (03) 5654 2938
Tuomiokirkonkatu 5 / PL 515
33101 Tampere

  1. #1 by Matleena Laakso on 18.1.2012 - 13.51

    Kiitos hienosta raportista, sitä oli ilo lukea! Kerroit koulutarkastajasta, joka käy viikottain seuraamassa muiden opetusta ja antaa niistä julkisesti palautetta. Minä kyllä innostuin hänen puheenvuorostaan. En sitä toki sellaisenaan Suomeen haluaisi, mutta minusta hänellä oli hyviä yhteistoimintaa edistäviä ajatuksia: Minusta opettajien tulisi saada enemmän vertaispalautetta ja he hyötyisivät myös itse toistensa tuntien seuraamisesta. Myös kolmeksi viikoksi tarjottava mahdollisuus yhteisopettajuuteen joko heikommin esim. tvt:tä osaaville tai vaikka uusille tai sitä toivoville opettajille olisi hienoa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: