eoppiasemalainen

Tämä käyttäjä ei ole jakanut elämänkerrallisia tietoja.

Kotisivu: http://eoppiasemalainen.wordpress.com

Kokemuksia sähköisen oppikirjan käytöstä

Juhannuskylän koulun 5 A ja 5-6 M luokilla on tästä syksystä lähtien ollut käytössään sähköinen oppikirja biologiassa ja maantiedossa. Oppikirja on eOppi Oy:n tekemä ja  käytössä Peda.net palvelun kautta. Kirja on luettavissa kaikilla laitteilla älypuhelimista pöytäkoneisiin.

Oppikirja pitää tekstin lisäksi sisällään tehtäviä, joiden tekemiseen oppilaat ovat olleet hyvin motivoituneita. Opettaja voi halutessaan muokata kirjan tekstiä ja tehtäviä tai tehdä kokonaan uusia tehtäviä. Opettaja näkee oppilaiden tehtävien vastaukset ja voi halutessaan kommentoida niitä. Lisäksi kirjaan voi tallentaa kaikenlaista lisämateriaalia. Me esim. olemme lisännet sinne Powerpointilla tehdyt ryhmätyöt Euroopan eläimistä sekä tutkielmat Egyptistä. Sähköisen kirjan ohessa on käytössämme tavallinen vihko, jota on ainakin toistaiseksi kyllä käytetty aika vähän.

Kirjassa on paljon hyviä kuvia ja tekstiä on ns. perinteiseen oppikirjaan verrattuna selkeästi vähemmän. Tämä on kuitenkin kokemuksen perusteella ihan hyvä juttu, sillä onhan tekstin lukeminen ja omaksuminen titokoneen ruudulta vielä tottumattomalle hieman hankalampaa kuin tavallisesta kirjasta.

Sähköinen oppikirja on selkeästi lisännyt oppilaan omaa tekemistä ja tiedonhankintaa sekä vähentänyt opettajajohtoista opiskelua. Vaikka tämä pääsääntöisesti on hyvä asia, niin huomaan, että joitakin vaikeimpia asioita olisi pitänyt tarkemmin opettaa koko luokalle yhdessä. Oppilaat ovat selkeästi kehittyneet niin tiedon etsimisessä kuin tiedon arvioimisessakin. Usealla välilehdellä liikkuminen on nyt tavallista  ja tietoa haetaan useammasta eri lähteestä.

Kirja pitää sisällään myös valmiit kokeet, joita voi muokata mielensä mukaan. Kokeet tehdään perinteisesti paperille. Opettajanopas ja oikeat vastaukset sisältyvät myös pakettiin. Erittäin hyvää on ollut se, että kirjan tekijältä on aina saanut apua, kun jonkun asian tekeminen ei ole onnistunut. Kirjan tekijä kävi pitämässä meille materiaalista myös koulutuksen.

Kirjaan pystyy luomaan lisäksi luokan omat sivustot. Meillä on esimerkiksi käytössä viikottainen tapahtumakalenteri, luokan oma juttelupalsta sekä valokuva-arkisto. Mahdollisuuksia on ties mihin, mutta edetään askel kerrallaan, että opettajatkin pysyvät hommassa jotenkin mukana. Työtä kirjan käyttöönotto vaati paljon ja yhä tulee eteen asioita, joita ei osaa tehdä tai mikä ei toimikaan niin kuin luuli. Takaisin perinteiseen kirjaan en kuitenkaan taida vaihtaa!

Miina

Mainokset

Jätä kommentti

Blogeja kieltenopetukseen

Tammelan koulun kieltenopettajat innostuivat Tampereen uudesta blogipalvelusta ja loivat eri kieliin omat bloginsa: RaPu EnPu ja SaPu.
Blogeja voi käyttää eri tarkoituksiin. Ranskan kielen blogia käytetään tiedonjakoon (läksyt, kokeet ym.), oppilastöiden esittelyyn (valokuvia, videoita, PP-esityksiä), tehtäväpankin luontiin (linkkejä sivustoille, joissa voi tehdä ranskan kielen tehtäviä) musiikin kuunteluun (linkkejä YouTubeen) ja kommunikointiin ystävyysluokan kanssa.
Blogi on helppokäyttöinen ja yksityinen. Oppilaat kirjautuvat sinne omilla verkkotunnuksillaan. Oppilaat ovat pikkuhiljaa oivaltaneet blogin käytön hyviä puolia ainakin tiedonjaossa. Tunnilla käytän blogia tehtävien tekemiseen. En enää tarvitse monia eri linkki osoitteita,kun kaikki on blogissa.

Kehotan kaikkia vaan rohkeasti oman blogin luontiin opetuksen tueksi!
Nina Tammelasta

1 kommentti

Google Drive docs

Kokeilimme heti eVarikkopäivän jälkeen Google Drivea oppilaiden kanssa. Loin helpon linkin tinyurl.com ohjelmalla Google drive asiakirjaan, johon oppilaiden piti liittää kuva ja teksti. Olin luonut asiakirjaan valmiiksi ryhmät 1-12 ja annoin oppilaalle oman ryhmänumeron, johon muokkasivat tekstiään. Ohjeena oli etsiä kuva jostain julkkiksesta tai idolista ja kirjoittaa mitä hänellä on päällään englanniksi. Google kuvahaku suoritettiin valitsemalla vain käyttöoikeudeltaan julkisia ja vapaita kuvia. Oppilaat onnistuivat hyvin muokkaamaan asiakirjaa, vaikka siellä oli monta oppilasta yhtä aikaa. Ongelmaksi muodostui kuvan kopiointi ja liittäminen, koska se ei onnistunut ”tavallisella” kopio/liitä menetelmällä vaan siinä piti käyttää Ctrl+C ja Ctrl+V. Loppujen lopuksi oppilaat saivat aikaan dokumentin jossa 10 ryhmää oli samanaikaisesti liittänyt kuvia ja tekstiä. Hauskaa oli muokkaajien Google Drive nimet esim. nimetön alkuhärkä, sarvijänis jne. Ohjelma on helppo ja nopea, ohjaus + tekeminen kesti 45 min. Eikä tarvinnut tallentaa mihinkään, koska ohjelma tallentaa automaattisesti muokkaukset.

T. Nina Tammelasta

 

Jätä kommentti

Videokilpailussa kultaa

Video-oppilaskilpailun (josta kerroin alempana) tulokset tulivat vihdoinkin.

Ja Tammelan kouluun tuli kultaa!! Tai itse asiassa kaksi kultaa sillä alakoulun jaettu ensimmäinen sija tuli Metro News -työlle sekä Millan ja Siinan Uutisille. Arvioinnin mukaan ”Netro News -työssä oli erinomaista englantia ja siihen oli yhdistetty myös ranskaa. Esiintyjät olivat reippaita. Millan ja Siinan työssä oli tomera uutistenlukija ja siinäkin oli mukana kahta kieltä, englantia ja saksaa. Suunnitelmallisuus ja vaivannäkö oli havaittavissa molemmissa töissä.”  Tammelan koulu sai lisäksi erityiskiitoksen aktiivisesta osallistumisesta oppilaskilpailuun. Jättionnittelut kaikille voittajatytöille!

Ja suuret kiitoksen Karin-Okan Jannelle opettajien kärsivällisestä opastuksesta videoeditoinnin saloihin. Aika innostava startti, täytyy sanoa!

Tammelasta kielitiimin puolesta ja lähes kesäterveisin,

Tiina L

Jätä kommentti

Vappuaaton vitsejä etäyhteyden välityksellä

Saukonpuiston koulun 1b2a –luokka ja Tammelan koulun EOAB -luokka olivat vappuaattona etäyhteydessä hauskoissa vapputunnelmissa. Oppilaat kertoivat tai lukivat toisilleen vitsejä. Vastavuoroisuus onnistui hyvin ja kaikki rohkenivat tulla kameran eteen, vaikka ensimmäinen etäyhteys ainakin Saukonpuiston oppilaita kovasti jännittikin.  Osa oppilaista esitti vitsin parin kanssa, osa yksin. Kaikkien mielestä oli kiva esiintyä toisille. Osa oppilasta on toisilleen tuttuja iltapäiväkerhosta, joten oli myös mukavaa nähdä tuttuja kavereita tekniikan välityksellä. Teknisesti kaikki sujui hyvin. Vain hetkeksi kuva katosi Saukonpuiston päässä, mutta ääni kuului kuitenkin koko ajan. Muutenkin ääni kuului hyvin, mitään pätkimisiä ei ollut. Melko pitkällä viiveellä näyttävät kuva ja ääni toiseen päähän menevän, kun naurua ja aplodeja saimme välillä odotella aika kauan.

Aurinkoista loppukevättä ja tsemppiä viimeisiin haasteisiin ennen kesälomaa!

Terveisin,

Marja Saukonpuistosta

Jätä kommentti

Videoyhteys oppilaaseen

Olen pitänyt nyt usean fysiikan tunnin, jossa olen ottanut yhteyden oppilaaseen Adobe Connectilla. Oppilas on ollut eOppiasemalla kipeän jalkansa kanssa. Ensimmäinen tunti meni surkeasti. En päässyt luokkaan yhtään aikaisemmin valmistautumaan. En muistanut ohjelmasta kaikkia tärkeitä asioita ja asioiden tutkimiseen meni aikaa. Tällä välin luokassa olevat oppilaat alkoivat hälistä ja esittivät kaikenlaista hölmöä. En ollut valmistautunut tarpeeksi hyvin. Illalla sitten kertailin ja tutkin lisää ohjelmaa ja seuraava tunti menikin sitten paremmin. Oppilaat ovat pikku hiljaa tottuneet videoyhteyden käyttöön. Jos luokassa on haastavia ja vilkkaita oppilaita niin alku voi olla siis vähän hankalaa. Mutta kaikille on hyväksi, että tunnit tulee mietittyä tarkemmin. Rohkeasti vain kokeilemaan. Huonoistakin kokemuksista viisastuu.

Sari

Jätä kommentti

ITK 2013

Kerromme muutaman mieleen jääneen asian ITK:sta. Oppimispelejä pidetään tärkeänä asiana. Oppimispelit tukevat, palkitsevat ja motivoivat oppilaita.  Konneveden lukion koordinoi hanketta Oppimispelit ja virtuaalimaailmat. Opettajat ovat itse tutkineet ja pelanneet oppimispelejä alakoulusta lukioon. Peleistä on lyhyt luonnehdinta, minkä opetettavan asian peli sisältää ja mille luokkatasolle se sopii. Suosittu Angry Birds voi opettaa oppilaille fysiikasta mm. painopisteen, kaarevan heittoliikkeen sekä liike- ja asemaenergian. Käy katsomassa www.peda.net/polku/ovi. Toinen katsomisen arvoinen linkki on www.maot.fi.  Matematiikan opetusta on pidetty liian opettajajohtoisena. Tässä on ideana, että oppilaat katsovat ennalta videon opetettavasta asiasta ja tunnilla jää aikaa varsinaiseen laskemiseen. Oppimistulokset ovat parantuneet huomattavasti.

Sari ja Katri

Jätä kommentti